Raaka-aine

Arktisissa oloissa kasvava puu eroaa nopeakasvuisista lajitovereistaan. Sen vuosikasvu on pienempää ja puu siten tiukkasyisempää. Myös sydänpuun osuus on suurempi.

Arktisissa oloissa kasvanutta mäntyä arvostetaan erityisesti, puualan asiantuntijat pitävät sitä jopa  jalopuun arvoisena. Vuosien saatossa tällainen puu ei tummu kuten reheväkasvuisten alueiden nopeasti kasvanut mänty, vaan nimensä mukaisesti se punertuu kauniisti. Tämä johtuu sydänpuun suuresta osuudesta.

Arktisesta puusta tehdyn hirren halkeilu ankarissakin olosuhteissa on vähäisempää kuin tavallisella hirrellä. Myös hirren painuminen  ajan saatossa on hyvin vähäistä. Nämä ominaisuudet tekevät siitä ihanteellisen materiaalin hirsirakentamiseen.

Noin 65 % tuotteistamme tehdään männystä, loput 35% kuusesta.
Raaka-aineemme tulee PEFC ja FSC sertifioiduista metsistä. Ostamme puuta sahoilta Suomesta ja Ruotsista.

kartta tuotanto

[ Katso isompi kartta ]

Pohjoisen ankarien kasvuolojen talousmetsissä kasvaa ja kehittyy

Aito Lapin Punahonka raaka-aine tiukkasyiseksi männyksi.
Aito Lapin Punahonka ei tummu vaan patinoituu kauniin punertavaksi.
Aito Lapin Punahonka valmistaa hallitulla tuotantomenetelmällä tiukkasyisestä
puusta vahvoja, vääntymättömiä ja lähes painumattomia hirsikehikoita.


Yhteystiedot

Pellopuu Oy    
Torniontie 113 A    
FIN-95645 Turtola, Finland    

Puh. 040 3000 230    
Fax (016) 5100 744   
Tel. int. +358 40 3000 230    
Fax int. +358 16 5100 744

 Suomen Vahvimmat                skh   ce2 
  dqs   finotrol   skh  
Pellopuu Oy. Www-sivujen toteutus: Mainostoimisto Mediabaari.